Muutama ilta sitten päätettiin pukea Lippelle antiikkivaljaat ja laittaa koppakärryt perään. (Kun vihdoin saatiin renkaanlaakerit vaihdettua. ) Lea auttoi valjastuksessa, päänraaputuksia aiheutti solkien puuttuminen, piti vähän soveltaa, että saatiin kaikki remelit edes joten kuten kiinni. Lea päätti paeta paikalta, kun lähdettiin liikkeelle. Epäili, että ainakin antiikkiset ohjat katkeaa, jollei valjastus petä.
Lissu kulki riimussa käsihevosena ja Lippe veti kärryjä korvat hörössä. Pysyi jopa juuri ja juuri käynnissä, kotiin päin ei oikein meinannut käyntiä enää löytyä, mutta kyllä huomaa, että tammalla on ajettu nuorena. Rouva kääntää niin pienessä tilassa, että en olis uskonut. Lissu kulki iloisesti mukana, kuin olisi ennenkin ollut käsihevosena, ei mitään ongelmaa. Tällä kertaa ei vielä autoja kohdattu, ehkä hyvä niin, jää jotain jännitettävää emännälle seuraavaan kertaan.
Sunnuntaina Lippe näytti kiiman ja maanantaina mentiin oriasemalle. Lissu käveli reippaasti autoon iltaruoan houkuttelemana ja seisoi siellä siivoste sillä aikaa, kun emänsä antoi odotuttaa itseän. (Lippe kyllästyi viime kesänä ajeluun, eikä enää halua mennä autoon vaikka aiemmin sen alta on suurin piirtein saanut juosta pois, kun on lastautunut niin reippaasti. Täytyy sanoa, että vähän ottaa päähän, meinaan tuollaista itsepäistä tammaa onkin kiva lastata, kun se sanoo, että en mene ja olishan se kiva, kun näyttäisi hyvää mallia varsalleen.)
Matka sujui hyvin, varsuli seisoi nätisti omalla puolellaan ja katseli maisemia. Perillä saatiin tammat rauhassa ulos autosta ja talutettiin talliin, Lissu oli kuin vanha tekijä, suoraan karsinaan ja syömään heiniä. Kyllä sain taas todeta, että on mulla fiksu varsa. Ja sanotaan suoraan, että jos ei olisi noin hieno ja fiksu, niin ei me sinne oriasemalle oltais mentykään.
Tiistaina ultrattiin, mutta se pahuksen kiima oli jo ohi. Nyt ovat sitten molemmat asemalla odottelemassa, että päästään asiassa eteen päin. Tällä kertaa orivaihtoehtoina olivat viimekesän toinen vaihtoehto Liising ja poikansa Lars. Liisingistä itsestään tykkäsin enemmän, mutta sukunsa puolesta Lars oli houkuttelevampi. Saapa vaan nähdä mimmosta itsepäistä sonnia olen tekemässä, kun kertaus tulee tällä kertaa Vieteriin. Mutta itsepäisistä hevosistahan mä tykkään, kun olen itsekin tällainen kovapää.
Lissua on kehuttu isokokoiseksi ja kuulemma huomaa, että sitä on paljon käsitelty. Mulla taas ihan tyhjä fiilis, kun tammat ei oo kotona, niiden kanssa on niin kiva puuhata. Ei millään malttais odottaa, että pääsee varsan ajo-opettamaan.
